Hotmotorshop.fi

Hotmotorshop.fi

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

KISADIEETTIVIIKKO NRO. 6: Tamperetta, ystäviä ja kuntotsekkiä



Tämä viikko alkoi hieman spesiaalimmin, kun päästiin pitkästä aikaa ystäväporukalla reissuun, kohteena taisi muuten olla meillä ihan ensimmäistä kertaa Tampere. Reippaat viisi vuotta sitten käytiin enemmän mm. tällä kokoonpanolla reissuissa ja viihteelläkin. Niin ne ajat muuttuu ja muistot jää. Ne on ollut niitä aikoja, joita taatusti muistellaan joskus kiikkustuolissa! =) Ei olla koskaan opiskeltu, asuttu tms... samassa kaupungissa ja osa on ollut maailmalla reissussa, mutta niin vain ollaan aina palattu ns. yhteen. Nyt lähdettiin käymään Tampereella, kun mulla oli sovittuna valmentajan tapaaminen. Punaisiakin päin tuli ajettua ja siitäkös riemu repesi. =D Hupsis! Tästä päivästä tuli koko päivän reissu, kun vähän venähti. Oltiin vasta kymmenen maissa (ja likat vielä myöhemmin) takaisin Seinäjoella. 

Ollaan pidetty hauskaa, kuunneltu, tarvittaessa pidetty maanpinnalla ja neuvottu toisiamme elämän pyörteissä. <3 Nää naiset on tsempannut mua näillä kisamatkoilla ja olleet kannustamassa mua kisoissa. Kiitos, että ootte olemassa! 

Samalla reissulla käytiin jumppaamassa WFC: llä ja siihen päälle vielä shoppailemassa. Kerrassaan kiva päivä! 
~jumppapirkot x 3~

Eväät ja vitamiinit kulkivat mukana, tällä kertaa mikään ei unohtunut kotiin taikka Tampereen päähän. Syön joka päivä tietyn määrän erikseen B-, C- ja D-vitamiineja, magnesiumia, Piimaxia ja Kelpamaxia. Jonkin verran tämä vaatii kyllä suunnittelua ja aikaa etukäteen, kun reissuun lähtee. Mutta en koe sitä ongelmaksi. 



Mun käsiin tarttui tällä kertaa poikkeuksellisesti enemmän ostoksia. Mulle tämä määrä on todella paljon. :D 
Bia Brazilin housut ja bda toppi Body Actionilta, Nebbia housut Gazozilta, Fitfarmin WPC: tä ja Puddingia sekä L-carnitiinia. Ai niin ja yhdet tennarit vielä! :D



Valmentaja totesi, että kunto on edennyt suunnitelman mukaan ja sen oon kyllä huomannut jopa itse. Pyrin pitämään mielessä, että kun teen ohjeiden mukaan, se ei ole mun murhe miettiä, että meneekö nyt juuri niin kuin pitää. Tapaan valmentajaa nyt hieman useammin, joten muutoksia ehtii kyllä tehdä, jos ja kun tarve tulee. Sekin kertoo missä mennään, kun aineenvaihdunta toimii, rautaa saa lisätä treeneissä ja ylipäätään jaksaa hyvin, jopa paremmin kuin ns. off-kaudella.


Mulla väheni jälleen hiilihydraattien määrä eli perunaa, pastaa, riisiä ym.., mutta muuten jatkuu aikalailla samoin ainakin seuraavat 1,5 viikkoa. Tankkauksia on tulossa jossakin vaiheessa, mutta en elä niiden toivossa, koska nykyinen ruokailukin on jees. Olo on keyvempi eikä iltaisin enää niin turvota.  Joku voi ajatella, että ei nyt noin hyvin voi mennä, mutta niin se nyt vain on ainakin tähän mennessä. Nautin treeneistä ja nyt taas enemmän luonnosta, kun se on herännyt niin sanotusti eloon. Vähän liian myöhässä vaan havaitsin sen jälleen. Aamuaerobiset ja rullaluistelulenkit ovat olleet taas kivoja talven jälkeen. Lenkeillä on herännyt hyvin ja on voinut käydä ajatuksia läpi. 


Tässä vähän osviittaa tämän viikon kunnosta. Kuoriutuminen on alkanut! Täytyy todeta ja muistaa, että tämä kunto on parhain, mitä koskaan on ollut ja oon siihen tyytyväinen. Sanotaan, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Niinhän se on, mutta jonkin verran tyytyväisyyttä on oltava, jotta tätä voi tehdä ja jatkaa. Unelmaselkään on vielä matkaa, en kuitenkaan itsekään tiedä, mikä se unelmaselkä sitten tarkalleen on. Oon päättänyt tehdä kaikkeni, parhaani ja nähdään syksyllä, että mihin se riittää. Mä olen melko päämäärätietoinen, tavoitteellinen ja tunnollinen ihminen. Perfektionismin vikaakin löytyy, mutta siitä pyrin pois. Hyvällä asenteella pääsee pitkälle! 



Kisabikinien suunnittelupalaveri on nyt luotu lukkoon Biancaneven kanssa. Siihenkin enää kuukausi aikaa. Huh, this is real! Ensi kerralla voisin kertoa vähän, että missä treenaan, miksi ja miten. Palataan asiaan! =) Sillä välin mua ja mun matkaa voi seurata Instagramin puolella nimimerkillä: SONJASSFIT.

Hyvää alkukesää toivottaen,
Sonja-Sofia

Matkassa mukana ovat:

Hotmotorshop.fi - Täyden palvelun MP-verkkokauppa





Sportsnutrition ~ Kotimainen laadukas lisäravinneyritys
Tilaamalla koodilla: SONJA, tuet urheilijaa.




Ylistaron Halpa-Aitta ~ kerrassaan monipuolinen vaate- ja tavarakauppa










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti