Hotmotorshop.fi

Hotmotorshop.fi

lauantai 15. huhtikuuta 2017

JOKO PIAN KOHTA MENNÄÄN?

Kuulumisia Tampereelta
Perjantaina kävin muutaman viikon tauon jälkeen Tampereella. Odotin innolla, jo ihan sitäkin, että kerrankin pääsin perjantaina eikä aina mene viikonloppua siihen. Nämä reissut on mulle aina vähintään koko päivän reissuja, koska se sisältää aina reenejä ja muiden PT- ja kisatiimiläisten näkemistä. Osasta heistä on tullut ystäviäkin ja se on aivan mahtavaa. <3 Vaikka nämä reissut on aina huippukivoja ja virkistäviä, fyysisesti oon aina ihan poikki, kun palaan kotiin. 


Lähdin tosiaan aamusta junalla Tamperetta kohti. Tapasin ensin valmentajan; käytiin läpi tuttuun tapaan kuulumiset ja tsekattiin kunto. Se oli edelleen pysynyt siistinä ja muotoa on tullut toivotusti. Vaikka ruokaa on lisätty, paino ei ole noussut. Se tarkoittaa sitä, että kroppa on ottanut lisätyn ruoan hyvin vastaan. Se kertoo myös sen, että oon palautunut täysin viime kisakaudesta ja aineenvaihdunta on vähintään samalla tasolla, mitä vähän reipas vuosi sitten. Kisadieetillä aineenvauhdunta hidastuu senkin vuoksi, kun ravintoa syödään vähemmän. Ja siitä puolestaan johtuu, miksi kisojen jälkeen ei saisi palata samantien entiseen ravintomäärään mitä se on ollut ennen kisadieettiä. Viime viikolla "saavutin" pisteen, missä totesin, että nyt ei meinaa ruoka mahtua. Mutta se on vaan ja ainoastaan hyvä, jotta on mistä lähteä pudottamaan erityisesti hiilihydraatteja. Mitään bulkkausta tässä ei kuitenkaan olla koskaan tehty.

Fitfarmin toimistolla ~ Tehdään yhdessä unelmistasi totta on niin totta. Kaikki tässä kuvassa ollaan saatu se kokea eikä olla ainoita.

Poikkeuksena muihin kertoihin, yksi iso asia oli käsittelyssä ja se oli kisadieetin aloitus. Ja nyt se on niin, jotta kisadieetti alkaa 1.5! Eli siis KAKSI VIIKKOA!
Vaikka pienin muutoksin lähdetään liikkeelle, on tietynlainen muudi laitettava päälle. Tai sellainen ajatus sopii mulle. Hiilihydraatteja napsastaan pois ja aerobiset astuvat virallisesti ohjelmaan. Yhteinen taival mm. crossarin kanssa tulee alkamaan. :D Jalkaterän vuoksi mietittiin aerobisten tapaa, koska voi olla, että se ei nyt kestä kivuitta useita reippaita kävelylenkkejä viikosta toiseen. Niinpä näillä näkymin ohjelmaan otetaan erilaiset monipuoliset hiitit yleisurheilukentällä, kotona ja rullaluistellen. Ai että nämä kyllä sopii mulle muutenkin! Ihan mahtavaa, että edelleen voin tehdä yleisurheilutreenejä. Ja suunnitella niitä itsekin. Tämän jälkeen odotan dieettiä innokkaammin. :) Oon myös miettinyt, mikä on ihan järkevääkin miettiä, että onko mun pää valmis tähän uuteen kisakauteen näinkin nopeasti. Edellinen kisadieetti päättyi käytännössä vasta tammikuussa, kun reverse eli palautumisdieetin lasketaan mukaan. Mutta tätä asiaa oon nyt käynyt useammankin kanssa läpi ja todennut, että nyt on mun aika. Mulla on tukena mies, paras valmentaja, vanhemmat ja ystäviä. Ilman heitä tämä olisi hurjan paljon vaikeampaa. Joten kiitos heille. <3 Jo se, että asioista voi puhua tai ihan vain todeta jotakin, on riittävää. 


Mutta hei palataampa tähän päivään. Valmentajan tapaamisen jälkeen siirryin tiimiystävä & kilpasisko Susannan kanssa WFC: lle treenaamaan olkapäät ja ojentajat + vatsoja päälle. Oli mm. pystypunnerruksia, ranskalaista punnerrusta, dippiä, vipunostoja ja pystysoutua. Hyvin tuntui menevän eikä flunssa enää häirinnyt tekemistä. Oon tässä tämän vuoden aikana käynyt läpi peräti kolme flunssaa, joskin lieviä, mutta kuitenkin. Toivon todella, ettei enää tulisi. Tällaisiin ei olisi varaa. 

Treenin päätteeksi pullistelut :D 

Salitreenin jälkeen mukaan astui Harriet, joka kisaa nyt Fitness Classicissa. Harriet on elämänsä kunnossa ja oon todella iloinen hänen puolesta. Jaksoi jatkaa vielä syksystä kevääseen. Huhhuh! Nyt on kova paketti! Harjoiteltiin porukalla keskenämme poseerausasentoja ja vaihdettiin kuulumisia. Ja saatiinpa siinä samalla päätettyä, jotta Vappua juhlitaan myös tällä kokoonpanolla. Eli se on se kaksi viikkoa niin Tampere kutsuu mua jälleen! :) Poseerausten hiomisen jälkeen käytiin Susannan kanssa vielä jopa vähän shoppailemassa. Kuinka ollakaan mukaan tarttui treenikutehia. :D Syömässäkin käytiin ja siitä oli mun aika lähteä kotia kohti.

Aivan mahtava päivä. Kiitollinen! :) 

Enemmänkin olisi täällä kerrottavaa, mutta nyt täytyy suunnata pääsiäisjumpalle ja viettämään tätä päivää. Illalla on suuntana ravintola miehen kanssa hieman etukäteen, kun tulee meikäläisen mittariin vuosi lisää. Pancho Villa olisi ajatuksissa. 27 vuotta - ei nyt oikeastaan merkitse yhtään mitään, mutta aina vähän pysäyttää, että mitäs sitä on tähän saakka tullut tehtyä, mitä on tekemässä ja mitä haluaisi tehdä. :)

Tsemppiä kovasti Fitness Classicissa kisaaville! On ollut ilo seurata ja nähdä mitä upeampia muutoksia ja lajinomaisia kroppia. Loppusuora on meneillään! Nauttikaa kovan työn tuloksista ja  säteilkää! Katsomossa ollaan kannustamassa! :)


Hyvää Pääsiäistä kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti