Hotmotorshop.fi

Hotmotorshop.fi

maanantai 25. huhtikuuta 2016

MATKA VUOTEEN 2016

Hiiohoi täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen, avopuoliso ja toimintaterapeutti (mitä näitä nyt on) Etelä-Pohjanmaalta, Seinäjoelta. Päätin perustaa uuden oman blogisivuston, jossa tulen postailemaan pääasiassa matkastani kohti seuraavaa etappia: Body Fitness SM-kisoja. Ensimmäinen ja viimeisin etappini oli vuonna 2014, jolloin kilpailin yhteensä neljä kertaa Bikini Fitneksessä sijoittuen SM 9. Olen kilpailija, jolla on elämässään taisteilijan asenne, suuri halu kehittyä ja huippu valmentaja viemässä eteenpäin tällä matkalla. Tervetuloa matkaan mukaan! =)


Tämän lisäksi matkaani voi seurata Facebookissa:
https://www.facebook.com/sonjasofiabodyfitness/

ja Instagrammissa: 
SONJASSFIT




Mistä kaikki alkoi? http://sonjasofia.fastspace.fi/2016/01/13/urheilutausta-mista-kaikki-on-alkanut/
Tuolta löytyy tarkempi sepostus urheilutaustastani. Lyhyesti kerrattuna olen kilpaillut vaahtosammuttimen kokoisesta lähtien yleisurheilussa ja hiihdossa. Kilpahiihdon jätin vähemmälle noin 14-vuotiaana rasitusastman ja ajanpuutteen vuoksi. Halusin keskittyä enemmän yleisurheiluun, missä astman oireet olivat vähäisemmät. Yleisurheilussa jatkoin noin 20 ikään saakka. Parhain ja ikimuistoisin saavutukseni oli SM 9 pituushypyssä. Palkintokaappiin on kertynyt vuosien aikana yli 30 Piirinmestaruusmitalia ja yhteensä palkintoja on satoja. Yleisurheilusta luovuin noin 20-vuotiaana spondylolisteesin eli selän nikaman siirtymän vuoksi, jonka tavallisimpana syynä on nikamakaaren rasitusmurtuma tai äkillinen murtuma. Se oli kova paikka. Muutama vuosi tästä harrastin liikuntaa edelleen ja selkää kuntouttaen, mutta vailla päämäärää. Selkä ei kestänyt hyppimistä ja pikajuoksua. Salilla pystyin harjoittelemaan ja ajan myötä mm. maastavedot lähtivät pelkällä tangolla. Tänä päivänä pystyn nostamaan noin 8x100 kg, mutta edelleen selän ehdoilla. 

Jotenkin päädyin Fitfarmin sivuille ja päätin lähteä kokeilemaan Bikini Challenge-nettivalmennusta. Elettiin vuotta 2013. Se valmennus jäi kesken, kun tämä likka löysi uuden mahdollisen kilpaurheilulajin, Bikini Fitneksen. Loikkasin suoraan Fitfarmin kisavalmennukseen ja Jari "Bull" Mentulan siipien suojaan. Kilpailin ensimmäisen ja viimeisen kerran siis kaksi vuotta sitten. Valmentaja(t) huomasivat, että tämä kroppa sopiikin paremmin lihasten kera bodyn puolelle. Mulle sanottiin, että mikäli haluan jatkaa treenaamista, mun on vaihdettava lajia. Jari jopa sanoi, että hän ei ala mua bikiniin enää yrittämään. =D Ja nyt tulen kilpailemaan Body fitneksessä syyskuussa Jyväskylässä SM-karsinnoissa. Jännää! Valmentajanani tällä matkalla toimii Harri Forsberg, edelleen siis Fitfarmilla ollaan. 

Tässä muutama kuva viime vuosien varrelta. Paljon on tapahtunut näinä vuosina eikä vain fyysisesti. Koen olevani tähän astisen elämäni kunnossa. Jaksan paremmin, mulla on voimaa enemmän ja olen itsevarmempi. Enää en niin ajattele, mitä muut ajattelevat esim. ulkomuodostani. Kuljen omaa polkuani ja teen niitä asioita, jotka koen elämässä tärkeäksi. Nautin elämästä. Nauti sinäkin, sulla on siihen täysi oikeus! Kaikki eivät välttämättä ymmärrä, eivätkä jopa hyväksy sitä mitä teet (esim. harrastus). Mutta jos se on sulle tärkeää ja jokin on sun unelma: etene sitä kohti. 
Kisavalmennuksen aloitus vuonna 2013.


Bikini Fitneksen SM-karsinnoissa vuonna 2014.


Ja tällä hetkellä.


Kisamatkassani ovat/ovat olleet mukana seuraavat yritykset:

Kotimainen lisäravinneyritys Sportsnutrition
http://www.sportsnutrition.fi/ ,
tilaamalla koodilla: SONJA, tuet urheilijaa


Fysio2000 - Fysioterapiaa, toimintaterapiaa, hierontaa ja PT-palveluita tarjoava yritys Seinäjoella & Ilmajoella

Rinta-Joupin Autoliike Oy

Ylistaron Halpa-Aitta

PRP

Osteopaatti, selkä-ja urheiluhieroja Matti Mikkilä

Maxium Kuntokeskus

Ylistaron Mottimestarit

Pienkonehuolto ja myynti M.Leskelä

Automyynti Hannu Sippola

Sähköasennus Heikki Lehtimäki

Ylistaron Maataloustarvike Oy

Ylistaron Puurakenne Oy

T:MI Marko Jussila

LVI Saari Oy

Hotmotor.fi

Seipark

Tukkutalo

Tiliteam

KIITOS KAIKILLE MATKAANI TUKEVILLE! 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti